Terveisiä Helsingin Dekkarifestivaalilta

MIKÄ: Helsingin 3.  Dekkarifestivaali
MISSÄ: Pörssitalossa Fabianinkadulla
MILLOIN: Lauantaina 16. syyskuuta 2017

Satuilualustaa varten on tullut viime aikoina luettua enimmäkseen ulkomaisia bestsellerdekkareita, mutta mielelläni lukisin enemmän kotimaistakin rikoskirjallisuutta. Päästäkseni paremmin kartalle dekkarikirjallisuutemme tämän hetken kuulumisista suuntasin eilen Helsingin Dekkarifestivaalille. Täytyy myöntää, että yllätyin, kuinka laajaa, kiinnostavaa ja monipuolista tarjonta on.

Tässä muutamia dekkaripongauksiani festareilta erittäin subjektiivisine perusteluineen:

Syysiltojeni uudet pelastajat.

OSTIN: 

*Elly Griffiths: Januksen kivi (Tammi, 2017)
Rikoksia ratkovasta särmikkäästä brittiarkeologista kertovasta Ruth Galloway -sarjasta on juuri ilmestynyt suomeksi toinen osa. Puhelias ja ystävällinen Elly oli Dekkarifestivaalin tämän vuoden ulkomainen vieras, joten pitihän häneltä hakea omistuskirjoitus. Arkeologiakin kiinnostaa. Suunnittelen palaavani kirjaan myöhemmin Satuilualustalla.

*Jari Järvelä: Se ken tulee viimeiseksi (Tammi, 2017)
Tämä oli yksinkertaisesti pakko ostaa. Ette varmaan usko, mutta olen viitisentoista vuotta sitten todella rämpinyt läpi Euroopan rankimpana ja vaativimpana pidetyn GR 20 -vaellusreitin Korsikalla. Tähänastisen elämäni huikein kokemus, mutta kenellekään en silti uskalla sitä suositella. On siinä hengenlähtö sen verran lähellä. Reitin rotkoihin ja jyrkänteille vie dekkarinsa päähenkilöt myös Jari Järvelä. Kymmenen suomalaista tavoittelee miljoonan euron palkintopottia vaeltamalla kilpaa Korsikalla, mutta mahtaako yksikään heistä selvitä hengissä maaliin asti? En malta odottaa, että pääsen kirjan kimppuun muistelemaan menneitä.

*Pauliina Susi: Seireeni (Tammi, 2017)
Suden ensimmäinen Leia Laine -dekkari Takaikkuna nappasi Suomen Dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon, ja ensi viikolla sille ilmestyy itsenäinen jatko-osa Seireeni. Sen tapahtumat sijoittuvat Välimeren-risteilylle, joten täytyihän tämä hankkia matkalukemiseksi risteilemään pian suuntaavalle lähisukulaiselle. Saa nähdä, saanko jälkikäteen haukut matkatunnelman pilaamisesta vai kiitokset teemaan sopivasta lukuelämyksestä. Ehdottomasti haluan kyllä lukea itsekin, vaikka en vesille pääsekään.

Dekkaripokkarikassin antia.

LUKULISTALLE:

*Pekka Matilainen: Kupoli (Atena, 2014)
Festarivieraille jaetusta dekkaripokkarikassista löytyi Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjalla 2014 palkittu Kupoli. Historiallinen dekkari sijoittuu vuoden 1423 Firenzeen, jossa rakennetaan mahdotonta kupolia valtavaan tuomiokirkkoon. Kiipesin kerran työmatkalla siihen kupoliin ja rakastuin tietenkin oitis Firenzeen. Marraskuun mustimpina iltoina aion sonnustautua äidin kutomaan merenneidonpyrstövilttiini ja paeta 1400-luvun Italiaan. Kupolille on äskettäin ilmestynyt itsenäinen jatko-osa Miniatyyrimaalari (Atena, 2017), joka vie 1400-luvun Roomaan.

*Eva Frantz: Sininen huvila (Kustantamo S&S, 2017)
Sininen huvila on  Evan ensimmäinen suomeksi julkaistu dekkari, mutta hänen esikoisensa Sommarön (Schildts & Söderströms, 2016) oli jo hitti suomenruotsalaisissa piireissä. Eva esitteli blogimaailmaan sijoittuvaa uutuuttaan niin valloittavasti Dekkarifestivaalilla, että päätin heti lukea.

*Jarkko Sipilä: Syvälle haudattu (Crime Time, 2017)
Ollaan Jaran kanssa vanhoja opiskelutovereita. Onhan se nyt aivan huikeaa, että mies kirjoittaa rikostoimittajan työnsä ohessa dekkarin per vuosi erittäin suosittuun Takamäki-sarjaansa. Syvälle haudattu on jo 17. Takamäki. Siinä komisarion johtama Helsingin rikospoliisin murharyhmä selvittää Joni Mannerhovin katoamista.

*Heikki Valkama: Pallokala (Tammi, 2017)
Japanissa itsekin pitkään asunut Valkama on kirjoittanut sinne sijoittuvan gastrodekkarin. Kirjassa suomalainen Riku Mäki saa kutsutaan huippukokkien kisaan Japaniin. Heikki kertoi festareilla, ettei se väärin valmistettuna huippumyrkyllinen pallokala itse asiassa niin kummoista ole. Maultaan hän vertasi sitä simppuun.

Jone Nikula (vas.) haastatteli Dekkarifestivaalilla Jarkko Sipilää, Mikko Porvalia ja Ville Kaarnakaria.

KANNATTIKO MENNÄ?

Olihan se riski sijoittaa yli 70 euroa päivän festarilippuun ja teatteri-illalliseen. Koen kyllä saaneeni eilen rahoilleni vastinetta. Festarin ohjelma oli kiinnostava, runsas ja monipuolinen, ja sain sen mitä hainkin: hyvän katsauksen kotimaisen dekkarin nykytarjonnasta ainakin muutaman kustantajan osalta. Kaikkihan tapahtumassa eivät tietenkään kilpailullisista syistä ole mukana.

Pelkkä päivälippu olisi irronnut 15 eurolla. Siihen kuului ohjelman lisäksi sisällöltään mietitty dekkaripokkarikassi. Ainakin minun kassistani löytyi kolme melko tuoretta kotimaista dekkaria (joista yksi festarikirjailijan kirjoittama) ja yksi ulkomainen bestseller. Seassa ollut suklaalakupussi oli soma yksityiskohta. Ensi kerralla tyydyn ehkä päivälippuun.

Ensikertalaiselle jäi päivästä  iloinen ja inspiroitunut mieli. Helsingin Dekkarifestivaali tuntuu olevan dekkareita rakastavien ihmisten hyväntuuliset kokoontumisajot, joissa kirjailijatkin viihtyvät. Tunnelma on intiimi, ainakin vielä. En sitten tiedä kuinka käy jatkossa: eilen meitä festarivieraita oli jo yli 200.

Pidin siitä, että Dekkarifestivaalissa keskusteluille ja teemoille annettiin aikaa, eikä vain kiidetty hengästyneinä aiheesta toiseen. Toki monesta teemasta olisi kuullut mielellään enemmänkin. Fiktion lisäksi tapahtumassa käsiteltiin  todellisista rikoksista kertovaa kirjallisuutta.

Ihastun aina, kun jokin tilaisuus on hoidettu hallitusti ja tyylikkäästi alusta loppuun. On se sen verran harvinaista. Dekkarifestivaalilla asioita oli todella mietitty ja kiinnitetty huomiota yksityiskohtiin. Upea Pörssitalo tarjosi ylväät puitteet, ja tapahtuman yleisilme oli yhtenäinen ja viimeistelty grafiikkaa ja  ohjelmalehtistä myöten. Kankainen pokkarikassikin sitä hintavampaa, pohjasaumallista mallia.  Pörssin baarista saattoi jopa ostaa teemadrinkkejä. Ja erityismaininta vielä siitä, että festariranneke oli silkkinauhaa eikä sitä huvipuistomuovia.

Tiedän, olen hifistelijä. Mutta minä todella tykkään tuollaisista jutuista ja nautin yksityiskohdista.

MIINUSTA:

No todella vähän kyllä. Lounastauolla kuulin kahvipöydässä nurinaa siitä, ettei ohjelmalehtisen sangen pientä pränttiä nähnyt lukea hämärässä salissa. Se olikin totta, mutta tilanne korjaantui tauon jälkeen, kun salin valaistusta lisättiin. Jatkossa kannattaa silti  muistaa, että aika moni tilaisuuden kävijöistä on liikenteessä vähintään lukulasien kanssa.

Pidin Pörssiklubin laadukkaasta päivällisestä. Ateriointia kuitenkin hiukan dominoi keskinkertainen murhamysteeriteatteriesitys, jonka ratkominen keskeytti vähän väliä muun seurustelun. Ainakin meidän pöydässämme juttua olisi riittänyt muutenkin. (Syöksyin oitis Jari Järvelän ja hänen perheensä pöytään jakamaan Korsika-kokemuksia.) Kirjailijoiden tapaaminen on festarivieraille sen verran harvinaista herkkua, ettei muuta ohjelmaa päivällisen aikana oikeastaan tarvittaisi.

Sinänsä on kyllä mukavaa, että festarivieraat pääsevät testaamaan myös omia hoksottimiaan. Päiväohjelman lomassa järjestetty anagrammikisa oli kiva.

No sitten on vielä se, että eihän se tietenkään siihen seitsemäänkymppiin jäänyt. Sorruin ostamaan festaritarjouksena itselleni kaksi uutuuskirjaa ja  lahjaksi vielä pari lisää. Itsekuria tällaiset tilaisuudet kysyvät.

Eipä sillä, että kaduttaisi yhtään.