Kirja-arvio: Jo Nesbøn Jano on epätasainen Harry Hole -trilleri


KIRJA: Jo Nesbøn kirjoittama rikosromaani Jano (2017, Johnny Kniga)


Olen viettänyt pääsiäistä laadukkaaksi ounastellussa seurassa: käpertymällä Jo Nesbøn uusimman Harry Hole -rikosromaanin, maaliskuun lopulla ilmestyneen Janon ääreen. Ihan kivasti on mennyt.

Säästin Janon tahallani pääsiäiseen, sillä minulla on takavuosina ollut Nesbøn kanssa ongelmia: kirjoja ei ole malttanut laskea öisin käsistään, vaikka aamusta on pitänyt jaksaa töihin. Lopulta aloin lukea Harry Hole -jännäreitä vain lomilla. Melkein kaikki niistä olen lukenut, mutta viimeisimmästä oli jo aikaa. Edellinen Harry Hole -rikosromaani Poliisi ilmestyikin jo neljä vuotta sitten 2013.

Janossa seestynyt ja raitistunut Harry on jättänyt rikostutkijan hommat taakseen ja luennoi työkseen poliisikorkeakoulussa. Olo on suorastaan onnellinen, kun vieressä tuhisee suuri rakkaus Rakel. Painajaiset palaavat silti toisinaan.

Sitten Osloa alkaa riivata merkillinen murhien sarja. Verenhimoinen murhaaja tuntuu löytävän uhrinsa Tinderistä ja haukkaa sitten heitä kuolettavasti kaulasta metallisilla hampaillaan.

Tinderillä varmaan tykkäävät.

Vampyyriä murhista ei sentään epäillä, mutta vampiristeihin ei moni usko. Verta juova murhaaja uhkaa ikävästi myös oikeusministeriksi haluavan poliisimestari  Mikael Bellmanin suunnitelmia. Katrine Brattin johtama rikostutkimus ei ota edistyäkseen, joten Bellmanin on kiristettävä avuksi syvästi inhoamansa Harry Hole. Harry rimpuilee vastaan, mutta huomaa pian olevansa itse rikosten keskiössä. Murhaajan otteissa on jotain pelottavan tuttua. Pääset lukemaan katkelman Janosta klikkaamalla tästä.

Norjalaisen Jo Nesbøn kirjoja on maailmalla myyty yli 30 miljoonaa kappaletta ja niitä on ilmestynyt yli 40 kielellä.

Jano on 11. Harry Hole -rikosromaani, joten ei ihme, että Nesbø alkaa vähän toistaa itseään. Kirjoitustahtikin on ollut rivakka, sillä sarjan ensimmäinen, Lepakkomies (1997), ilmestyi tasan 20 vuotta sitten.

Tuttua Janossa on Harryn yritys päästä eroon rikoksista, ja tässäkin kirjassa salaliitot kasautuvat päällekkäin ja Harryn lähipiiri on uhattuna. Juuri läheisiin kohdistuva uhka ja sen pelko kirjoissa lieneekin samastuttavinta ja pelottavinta.

Janon rikokset ovat tietenkin ihan hirveitä. Niin hirveitä, että niihin jotenkin turtuu ja vain lukaisee kuvaukset nopeasti läpi niihin sen enempää juuttumatta. Julmuus alkaa monissa pohjoismaisissa ja amerikkalaisissa rikosromaaneissa mennä jo niin yli, ettei siihen enää jaksa suhtautua.

Kokonaisuutena romaani on hyvin epätasainen. Jano käynnistyy vähän kankeasti, eikä kirjan laskeminen käsistä tuota illalla suurempia ongelmia. Harrykin on tapahtumissa sivuroolissa. Vaikka on sinänsä sympaattista lukea rujonkarheasta miehestä kerrankin onnellisessa olotilassa, tekee seesteisempi elämä hänestä kieltämättä myös vähän tylsemmän.

Eniten pidinkin kirjan keskiosasta. Siinä tarina etenee hallitusti, jännitys tiivistyy ja päähenkilöt saavat sävyjä ja syvyyttä. Muutama yö jäi niitä sivuja ahmiessa lyhyeksi.

Kirjan viimeiset 50 sivua sitten taas ovat niin teatraalisia ja täyteen toimintaa pumpattuja, että epäilen vahvasti niiden syntyneen elokuvasopimuksen toivossa. Aivan karkaa käpälästä, ja päähenkilöt rymistelevät ympäriinsä kuin sarjakuvahahmot.

Floppaavan lopun takia Janosta jäi vähän tyytymätön olo, mutta pidin kirjasta kyllä enemmän kuin Lars Kepler-uutuudesta Kaniininmetsästäjä (2017, Tammi). Nesbø on parempi ja syvällisempi kirjoittaja, ja hänen Harrynsa rakastettavampi hahmo kuin Joona Linna.

Janon kimppuun päästiin Suomessa hyvin tuoreeltaan, sillä Norjassakin Tørsten ilmestyi vasta maaliskuun loppupuolella, sopivasti pääsiäismarkkinoille. Norjassa dekkareiden parissa vietetty pääsiäinen on kuulemma ihan perinne.

Harry Holen 20-vuotisjuhlan kunniaksi kirjasarjan ensimmäisestä eli Lepakkomiehestä on nyt ilmestynyt Suomessa Hannu Lukkarisen kuvittama juhlapainos, johon Jo Nesbø on kirjoittanut esipuheen. Vielä en ole ehtinyt sitä kirjakauppaan pläräämään, joten en voi kommentoida kuvitusta sen enempää.

Hyytävin lukemani Harry Hole on ollut Lumiukko (suomennettu 2008). Sen jälkeen lumiukot eivät enää ole näyttäneet silmissäni samoilta. Lokakuussa jäätävästä Lumiukosta on luvassa ruotsalaisen Tomas Alfredsonin ohjaama elokuva, jossa Harrya näyttelee saksalais-irlantilainen Michael Fassbender, 40. Vähän mietin, onko hän liian nuori  karheankarismaattiseksi Harryksi.

20-vuotisjuhlan kunniaksi aivan ensimmäisestä Harry Hole -trilleristä Lepakkomies on nyt julkaistu kuvitettu juhlapainos. 

Kommentit