Teatteriarvio: Suomalainen suostuu paloviinan voimalla

 Jan-Christian Söderholm (vas.), Pekka Huotari ja Jonna Nyman näyttelevät ranskalaisten vaikutteiden piiriin 1800-luvun alussa  joutuvia Lapin asukkaita Lilla Teaternin uutuudessa Ta mig till er ledare.

Mikä: Kaksikielinen komedia Ta mig till er ledare (Viekää minut johtajanne luo)
Missä: Lilla Teatern,Yrjönkatu 30 Helsingissä
Milloin: Ensi-ilta 31.3.2016, esitykset 20.5.2016 asti. Lisätiedot osoitteessa www.lillateatern.fi.

Ta mig till er ledare -komedian alkajaisiksi meri myrskyää ja vatsassa myllertää. Ranskalainen tutkimusmatkailija Pascal (Joachim Wigelius) matkaa Belle-rouvansa (Pia Runnakko) kanssa Suomeen vuonna 1805. Lapissa hän komentaa tolloiksi heittäytyneet ja paloviinaa vaativat suomalaiset sekä saamelaiset vartiotorneja rakentamaan, mutta sanottavammin tornihanke ei tunnu etenevän. Keisari Napoleonin valtuuttamalla Pascalilla taitaakin olla muita, salattuja suunnitelmia täkäläisten varalle.

Näytelmän on kirjoittanut aiemmin toimittajana ja teatterikriitikkona työskennellyt Matti Linnavuori, ja sen on ohjannut Lilla Teaternin taiteellinen johtaja Raila Leppäkoski. Ta mig till er ledare  oli toinen Vivica Bandler -näytelmäkilpailun kahdesta voittajasta syksyllä 2015.

Näytelmää on luonnehdittu antropologiseksi, poliittisesti epäkorrektiksi komediaksi, joka perustuu historiallisiin tapahtumiin. Linnavuorta on innoittanut todellinen ranskalainen matemaatikko Pierre de  Maupertuis, joka teki astemittausmatkan Suomen Lappiin vuosina 1736-37. Tutkimusmatkan tarkoituksena oli selvittää, onko maapallo litistynyt navoiltaan.

Ranskalainen älymystö (Joachim Wigelius ja Pia Runnakko) hämmästyy, kun Lennart (Paavo Kerosuo) on maalannut tauluunsa Pariisin Seinen.

Ulkoisesti Ta mig till er ledare avautuu katsojalle koulunäytelmiä muistuttavana huvinäytelmänä, joskin hyvin mustana sellaisena. Pakolaiskriisiä ja muukalaisvihaa taustoittavan esityksen teemat ovat synkkiä ja ajankohtaisia: riistoa, rasismia ja hyväksikäyttöä. Niihin ei vain valitettavasti päästä kovin syvälle. Vaikka esityksessä on paljon hyviä aineksia, kokonaisuus jää pirstaleiseksi ja pinnalliseksi.

Julkisuudessa näytelmää on jo ehditty syyttää  muun muassa seksistiseksi, homofobiseksi, rasistiseksi ja naisvihamieliseksi, mutta kyllä siinä aika tasapuolisesti ihmisiä kaltoin kohdellaan. Vähällä eivät pääse myöskään eläimet, eivät edes taru-sellaiset.

Näyttelijäkaarti tekee hyvää työtä. Aivan näytelmän alussa häiritsee Pekka Huotarin (Tapio) ja Jan-Christian Söderholmin (lapinmies) Velipuolikuusta lainattu artikulointi, mutta nopeasti hekin tasaantuvat. Paavo Kerosuo on intensiivinen ja karismaattinen tarinan hovinarrina, Pariisista oppinsa hakeneena korskeana Lennartina. Teatteriseuralaistani miellytti erityisesti Joachim Wigeliuksen näyttelijäntyö raamikkaana Pascalina.

Riitta Anttonen-Palon veikeässä puvustuksessa silmääni miellytti erityisesti Alinan (Jonna Nyman) asu.

Belle-rouvan  (Pia Runnakko) häämatka saa Suomessa lopultakin täyttymyksensä.

Plussaa:
+ Tunnin kesto. Kolmituntiset teatterispektaakkelit ovat nyt muotia, mutta pitkän työpäivän uuvuttaman katsojan voimat saattavat loppua niiden kanssa kesken.
+ Luonteva kaksikielisyys. Suomi ja ruotsi soljuvat näytelmässä sujuvasti rinta rinnan, vaikka ruotsi esittääkin ranskan kieltä.

Miinusta:
- Ylikorostunut seksuaalisuus. Tärkeät ja kiinnostavat teemat jäävät sivuosaan, kun koko ajan pitää aivan turhaan paritella.



Näytelmän trailerin voit katsoa tästä:

(Kuvitus: Henrik Schütt / Helsingin Kaupunginteatteri)