KIRJA: Kaisa Haatasen kirjoittama tekstikokoelma Ylipainolisämaksu (2016, Johnny Kniga)
Kustannuspäällikkö Kaisa Haatasen esikoisteoksessa Meikkipussin pohjalta (2015, Johnny Kniga) viisikymppinen helsinkiläinen kustannuspäällikkö Tytti Karakoski vietti sapattivapaata ja pohti elämäänsä. Haatasen uudessa kirjassa Ylipainolisämaksu Tytti lähtee reissuun eli aiheena ovat matkat ja matkailu.
Päähenkilön lisäksi yhteistä Haatasen kirjoille on ilmaisumuoto. Myös Ylipainolisämaksun lyhyet tekstit, listat ja dialoginpätkät voisivat hyvin olla pakinoita tai kolumneja, mutta eivät ne ole. Myös kolumnistina toimiva Haatanen julkaisee käsittääkseni tämän materiaalin nyt ensimmäistä kertaa kirjassaan.
Lyhyt muoto tekee Ylipainolisämaksusta ehkä sirpaleisen, mutta toisaalta erittäin lukijaystävällisen ja matkassa mukana kulkevan. Yhden luvun ehtii hyvin lukea lyhyelläkin bussimatkalla, paikallisjunassa tai lähtevän lentokoneen kuulutusta vaaniessa. Katkelman tekstistä voit lukea vaikka heti tästä.
Itse pidän siitä, ettei Haatasen tekstejä ole yhtenäistetty liikaa ja toimitettu yli. Ylipainolisämaksu on toki yhtenäisempi kuin Meikkipussin pohjalta, ja samalla on myös menetetty jotain eloisasta rosoisuudesta.
Haatanen kirjoittaa minämuodossa, mutta kertoja on siis fiktiivinen, itsellinen Tytti Karakoski. Ymmärrän,että kirjailija haluaa suojella entisiä, nykyisiä ja mahdollisia tuleviakin matkakumppaneitaan, mutta silti fiktiivinen Tytti tuntuu turhalta. Liioittelu, kärjistäminen ja värittäminen kuuluvat niin olennaisesti tähän tyylilajiin, että lukija kyllä ymmärtäisi ilman Tyttiäkin, ettei se reissu objektiivisesti ottaen ihan noin mennyt. Ja sitten on vielä viisikymppisen muisti: pieleenhän sitä kumminkin muistaa jo ainakin puolet.
Paitsi että myös Tytin matkakokemukset ovat kuulemma fiktiota ja todellisuuden korkeintaan etäisesti inspiroimia. Sitä en kyllä usko, sillä olen itsekin ollut niin monessa Haatasen herkullisesti kuvailemista tilanteista.
Reipasta ja rehellistä Meikkipussin pohjalta -esikoista lukiessani nauroin useampaan otteeseen makeasti ääneen. Osuvaa, sopivasti sarkasmilla ja itseironialla maustettua Ylipainolisämaksua taas lukee pieni hymy huulillaan, ja kirjasta jää lämmin ja hyväntuulinen olo. Reissussa on selvästi ollut tarkkasilmäinen ja huumorintajuinen nainen, jolle matkailu on intohimo ja elämäntapa.
Lukijassa Ylipainolisämaksu herättää kovasti ajatuksia ja muistoja. Olemme Haatasen kanssa samaa, 1960-luvun jälkipuoliskolla syntynyttä ikäluokkaa. Jäin pohtiman, että ehkä juuri siksi hänen Tyttinsä matkakokemukset tuntuivat niin tutuilta ja helposti samastuttavilta. Me yli nelikymppiset emme ole tottuneet pitämään matkoja itsestäänselvyyksinä taaperoikäisestä, joten niihin liittyy yhä meidän mielessämme jotain tenhoa, taikaa ja etuoikeutettua.
Meidän nuoruudessamme reissuun lähteminen oli yhtä juhlaa. Perillä matkasta piti sitten ottaa kaikki irti ja urakoida läpi joka nähtävyys vaikka yöunien kustannuksella. Silloin henkkamaukat piti hakea Tukholmasta, topshopit Lontoosta ja guessit Amerikasta. Ja reissuun ylipäänsä päästäkseen piti mennä kesätöihin ja säästää rahaa.
Muistan elävästi hakeneeni motivaatiota säästämiseen Helsinki-Vantaalta, ja aikani lentokoneita tuijoteltuani ostin vielä Ärrältä englantilaisen nuortenlehden päästäkseni jyvälle, miten tulevaan reissuun piti pukeutua. Oi niitä aikoja!
Yritin kerran selittää lentokenttäfiilistelyjäni minua kymmenen vuotta nuoremmalle kollegalle, mutta hän ei tajunnut yhtään. Nuoremmat sukupolvet ovat oppineet uskomaan, että koko maailma on periaatteessa alati keskituloisen länsimaalaisen ulottuvilla. Eihän reissuun lähtemisessä silloin mitään ihmeellistä ole.
Tietenkin se on harhaa: sekä elämäntilanteet että maailmanpoliittiset suhdanteet muuttuvat koko ajan. Tulivuoret purkautuvat, terroristit iskevät, valuutat romahtavat ja taudit leviävät, eikä tuttuihin kohteisiin äkkiä enää olekaan asiaa.
Me vanhemmat sukupolvet taas usein luulemme, että nuoremmilla on automaattisesti puoli palloa suvereenisti hallussa. En olisi siitäkään niin varma: kansainvälisen matkatoimiston ketjuhotellin tenavakerho lienee aika identtinen, olipa sitten Goalla, Karibialla tai Kanarialla. Pastan ja pizzan makukaan tuskin ihmeemmin vaihtelee eri mantereiden noutopöydissä. Kaukana voi käydä myös oppimatta kovinkaan paljon uutta. Ihan iästä riippumatta.
Aina ei kukaan tietenkään voi tai edes halua lähteä reissuun. Silloin kannattaa kaivaa kotona esiin Ylipainolisämaksu ja palauttaa elävästi mieleen, kuinka kurjaa on niskuttaa yksin vilustuneena kaukaisessa hotellihuoneessa tai kuinka rentouttavaa on nauttia hiipuvasta helteestä rantaravintolassa hiekan valuessa varpaiden välistä. Koko matkailun kamaluus ja ihanuus.
VINKKI: Kaisa Haatanen esiintyy Helsingin kirjamessujen Mika Waltari -lavalla torstaina 27.10. klo 14.30. To 27. - su 30. lokakuuta järjestettävien messujen ohjelmaan voit tutustua tästä.
Tässä videossa Kaisa Haatanen kertoo itse kirjastaan:
Kommentit
Lähetä kommentti