Elokuva-arvio: Uusi Idän pikajunan arvoitus on tyhjä, mutta korea


Kenneth Branagh ohjaa itseään Hercule Poirot'n roolissa  Idän pikajunan arvoituksen uusimmassa versiossa.

ELOKUVA: Kenneth Branaghin ohjaama ja Agatha Christien samannimiseen romaaniin pohjautuva murhamysteeri IDÄN PIKAJUNAN ARVOITUS (Murder on the Orient Express, USA & Malta, 2017). Pääosissa Kenneth Branagh, Penélope Cruz, Willem Dafoe, Judi Dench, Johnny Depp, Derek Jacobi, Michelle Pfeiffer, Daisy Ridley, Olivia Colman, Manuel Garcia-Rulfo, Leslie Odom Jr. ja Josh Gad. Parhaillaan elokuvateattereissa.


Se tylsä puoli tässä nyt oli, että muistin kerrankin jo valmiiksi kuka on murhaaja. Piti uusi Idän pikajunan arvoitus silti käydä katsomassa. Siinä kun ovat mukana kaikki starat ja niiden kaverit.

Tämähän on siis se Hercule Poirot -murhamysteeri, jossa belgialaisetsivä matkaa vuonna 1934 kuuluisalla Idän pikajunalla Istanbulista pohjoiseen. Luksusjuna jää matkustajineen nietosten vangiksi jossain nykyisen Kroatian kieppeillä, ja pian löytyy lukitusta makuuvaunusta verinen ruumis. Epäiltyjen joukko on kirjava, on lääkäriä ja lähetyssaarnaajaa, kreiviä ja prinsessaa. Mutta kuka heistä sen teki?

Uusimman version  Agatha Christien 1934 ilmestyneestä klassikkodekkarista on ohjannut näyttelijä-ohjaaja Kenneth  Branagh. Brittiteatterin ja -elokuvan  kermaan kuuluva Branagh tunnetaan ennen kaikkea Shakespeare-tulkinnoistaan, ja hänen asemansa taitaa olla sellainen, että mies voi periaatteessa tehdä mitä lystää. Nyt häntä on huvittanut ruveta Hercule Poirot'n rooliin. Ei ehkä olisi kannattanut.

Belgialaisyksityisetsivän saappaat ovat valtavat täytettäviksi. David Suchet on tehnyt roolissa niin vakuuttavaa jälkeä, että hän tulee aina olemaan monille katsojille se ainoa oikea Poirot.

Ei Branagh mitenkään surkea Poirot'n roolissa ole, hän on vain melko hengetön ja pökkelö. Ja ne viikset ovat käsittämättömät! Mestarietsivän romanttisesta puolesta en tykännyt yhtään: piinallista ja epäuskottavaa huokailua. Myös miehen toimintasankarillinen ulottuvuus oli ainakin minulle uutta ja hämmentävää.

Michelle Pfeiffer on elokuvan kohtalokas nainen. No jaa.

Branaghin lisäksi hengettömyys piinaa myös elokuvan muita tähtiä. Ei siis vain sitä  uhriksi joutuvaa.  Kaikki leffastarat tekevät roolinsa jotenkin pinnallisesti ja jähmeästi, ja kun moneen kertaan palkitun näyttelijäjoukon taidot ovat tiedossa, syypää lienee ohjaaja Branagh. Parhaiten suoriutuu ehkä vähän yllättäen Johnny Depp rikkaan ja röyhkeän Ratchettin roolissa.

Kokonaisuutena Idän pikajunan arvoitus on visuaalinen ja kaunis, mutta myös pinnallinen ja vähän pitkästyttävä. Kuin korea konvehtirasia, jonka suklaista ovat täytteet unohtuneet.

Elokuvan huikeita ilma- ja maisemakuvia on haettu mm. Sveitsistä,  Italiasta, Uudesta-Seelannista ja Maltalta, mutta näyttelijät pysyttelivät kuulemma kuvauksissa aika tarkkaan kulisseissa Lontoon liepeillä. Vähän useampi kuvauspäivä Alpeilla olisi ehkä piristänyt tunnelmaa.

Myös erikoisia kuvakulmia nähdään leffassa paljon, ja välillä kuvilla  kikkaillaan liikaakin. Esimerkiksi elokuvan alkupuolella nähtävä ylipitkä kamera-ajo Poirot'n saapumisesta junaan sattui suorastaan silmiin.

Ja jotain on kuvissa myös turhan näkyvästi. Se tietyn merkkinen shamppanjapullo (Kyllä, kirjoitan shamppanjan tahallani hoolla, sillä sitä ilman sanasta katoavat kuplat.) vielä meni, mutta tympeästi pisti silmään erään belgialaisen suklaamerkin  tuotesijoittelu. Muuten logottomassa nostalgiajunassa nimi näkyi kakkosluokkaan asti ja asemallekin. Pariinkin otteeseen.

Kyllä uusi Idän pikajunan arvoitus silti tavallaan, kaikesta koreasta tyhjyydestään huolimatta,  puolustaa paikkaansa suuren yleisön  jouluelokuvana. Jos haluaa nähdä lumisen, näyttävän ja perinteisen version dekkariklassikosta, saa kyllä sitä mitä tilaa.

Twentieth Century Fox on jo ilmoittanut, että seuraavaksi tartutaan Poirot-klassikkoon Kuolema Niilillä.  Kenneth Branagh mahdollisesti jatkaa, sekä ohjaajana että Poirot'n roolissa.



(Blogin materiaali: Ostin elokuvalipun.)

Kommentit